Ikinuoren naisen elämää, johon kuuluvat tiivisti perhe, kissat, kirjat, käsityöt, liikunta ja laihdutus. Kaikkia osa-alueita mahtuu elämään enemmän tai vähemmän ja vaihtelevalla menestyksellä. Kaikki kuvat ovat ottamiani ellei toisin mainita ja niitä ei saa kopioida muualle. Kiitos!
Luminen maisema ja lämmin lämpöpatteri ikkunalaudan alla houkuttelivat Napsun ikkunalle.
Muita kissoja ikkunoilla löytyy Kattihaastesta.
Voi jeeveli että sapetti eilen kun olin kirjuutellut tämän tekstin ja painoin "Tallenna ja julkaise". Monitoriin lävähtää "Internal server error" - voi &%#8! Meinasin viskata koko Vuodatuksen jorpakkoon ja vaihtaa putiikkia, mutta josko sitä leppyis. Aloitetaas nyt sitten ihan alusta ajatusten herättely...
Niin, ennen joulua ja vähän joulun jälkeenkin luin kaksi oikein hyvää ja ajatuksia ravistelevaa kirjaa. Ajankohtaisiakin ovat! Haluan jakaa ne myös täällä, koskaan ei ole pahitteeksi ajatella ja pohtia! 
Ensimmäinen kirja oli Alan Weismanin "Maailma ilman meitä". Mitä tapahtuisi, jos yhtenä päivänä kaikki ihmiset katoavat? Kirjassa ei mässäillä yksityiskohdilla miten katoaisimme; kuolisimmeko kaikki yhtäaikaa, matkustaisimmeko avaruuteen vai mikä saisi meidät katoamaan, yhtä kaikki maailma olisi yhtäkkiä ilman ihmistä ja luonto saisi ottaa takaisin kaiken valtaamamme tilan.
Kirjassa esitellään eri kohteita ja miten nopeasti muutoksia alkaa näkyä. Jo parissa päivässä New Yorkin metrotunnelit tulvisivat, koska ihminen ei ole pumppaamassa vettä pois. Kaikki talot pellolla tönöttävästä vinosta ladosta pilvenpiirtäjiin rapistuisivat ja luhistuisivat ennen pitkää. Luonto valtaisi takaisin kaikki tiet, pellot ja muut alueet, joita olemme tarvinneet aikojen saatossa.
Mutta mitä meistä jää jälkeen? Ainakin iso kasa muovia. Kirjassa käsitellään paljon muovien tuottamia ongelmia, jotka näkyvät jo nyt, mutta emme vieläkään ole asiasta niin kiinnostuneita että oikeasti tekisimme asialle jotakin. Muovi ei maadu, vaan hajoaa aina vain pienemmiksi ja pienemmiksi palasiksi kunnes jäljellä on mikroskooppisen pieniä muovipaloja, joista aikojen saatossa saattaa liueta erilaisia kemikaaleja maaperään (kukaan ei oikeasti tiedä tätä, on vain esitetty enemmän tai vähemmän valistuneita arvauksia). On arvioitu, että kestää satoja tuhasia vuosia ennen kuin evoluutio ottaa meidät kiinni ja mikrobit alkavat hajottaa erilaisia muoviyhdisteitä. Tälläkin hetkellä monet eläimet syövät muovia ja kieltämättä näin ravintoketjun huipulla olevana nisäkkäänä ajatus on enemmän kuin häiritsevä. Mutta onneksi tuotantoeläimet syövät rehua! Älkää edes yrittäkö, missä se rehu on kasvatettu, koeputkessako? 
Mutta jälkeemme jää myös paljon muovia vaarallisempia aineita. Jo viikon kuluttua ihmisen katoamisesta ydinvoimalat alkavat oireilla kun emme ole paikalla valvomassa. Aika hurja tulevaisuudenkuva! Ottaa vain 250 000 vuotta, että ydinvoimaloista karannut säteily hukkuu maapallon omaan taustasäteilyyn. Mutta luonto on kestänyt ennenkin ihmisen ydinvoimalaonnettomuudet, se sopeutuu.
Ehkä lohdullisinta kirjassa oli lause: "...maapallo toipuu kyllä ihmisestä, kun se kerran toipui permikaudestakin." Kirjan nettisivuilta löytyy paljon kaikkea mielenkiintoista jos itse kirjaa ei käsiinsä saa!
Toinen kirja oli Jonathan Safron Foerin "Eating Animals" (suom. "Eläinten syömisestä"). Se on käännyttänyt monet ihmiset kasvissyöjiksi, eikä ihme. Todettakoon nyt heti alkuun, että kirjailija on yhdysvaltalainen ja kirja kertoo yhdysvaltain tilanteesta. Onko tilanne sama Euroopassa ja Suomessa?
Foer alkoi kiinnostua syömisistään enemmän tultuaan isäksi ja pohtiessaan, mitä haluaa pojallensa antaa syötäväksi. Mistä ja miten lihat ilmestyvät kauppojen kylmähyllyihin? Kirjassa perehdytään lehmien, sikojen ja siipikarjan tuotantoon eläimen koko elinkaaren ajan. Paitsi että olemme kehittäneet teuraseläimistä omiin tarkoituksiimme sopivimman muodon, emme edes tarjoa niille elämisen arvoista elämää. Jos eläin ei kuole jo tuotantoyksikössä, se kuolee teurastamossa. Kirjassa haastatellut teurastamotyöntekijät kertoivat kammottavia yksityiskohtia leikkureiden jälkeenkin vielä tajuissaan olevista eläimistä, jotka piti lopettaa jo varsinaisen teurastuksen jälkeen. Eivätkä nämä olleet mitään "kerran työurani aikana" -tapauksia vaan niin tapahtuu useita, useita kertoja päivässä. Miksihän työntekijöiden vaihtuvuus on niin suurta teurastamoissa?
Paitsi teuraseläinten kohtaloita, kirjassa esiteltiin myös tehokalastusta. Kaikki muu, mikä jää verkkoihin ja pyydyksiin varsinaisen saaliin (yleensä yksi ainoa kalalaji) lisäksi, heitetään kuolleena takaisin mereen. Kirjassa leikitellään ajatuksella, jos ravintolassa tonnikalapasta-annoksen vieressä olisikin lueteltu kaikki tonnikalan vuoksi kuolleet eläimet. Lista olisi valtavan pitkä sisältäen kymmeniä muita mereneläviä: kalalajeja, äyriäisiä, planktonia, unohtamatta tietenkään verkkoihin takertuneita merilintuja. Tai mitäpä jos pöytään kannettaisiin varsinaisen annoksen lisäksi myös ne muut henkensä heittäneet eläimet? Enää ei pätisi vanha sääntö 60cm/ruokailija tarvittavasta pöytätilasta!
Kirja ei kuitenkaan ollut mikään eläinaktivistien pamfletti, vaan siinä oli myös haastateltu lihantuottajia ja otettu huomioon myös heidän näkökulmansa. Tosiasia kuitenkin on, että kuluttajat vaativat aina vain halvempaa ja halvempaa lihaa ja aina vain enemmän ja enemmän. Jostakin on silloin tingittävä, mutta on kuitenkin kyseenalaista onko eläinten tainnutukseen käytetyn sähköshokin voimakkuus oikea paikka säästää. Kysyntä määrittää tarjonnan ja näin tuotetulle lihalle on valtava kysyntä, olipa kyse sitten tietämättömyydestä tai välinpitämättömyydestä.
Kirja oli paikka paikoin erittäin järkyttävää luettavaa, mutta järkyttävää on todellisuuskin. En kuitenkaan pitänyt Foerin mustavalkoisesta suhtautumisesta asiaan: joko olet vegaani tai sitten syöt lihaa ja hyväksyt kaiken julmuuden joka eläimiin kohdistuu. Ei se niin mene. Onneksi meillä täällä Suomessa on vielä kalastajia, joilta saa kotimaista kalaa. Onneksi meillä saa lihaa pieniltä lihatuottajilta. Onneksi meillä riittää maitoa vasikoillekin.
Tälläkin kirjalla on nettisivut, joilta löytyy paljon ajatuksia herättävää materiaalia, ei kuitenkaan järkyttävää kuvamateriaalia, joten sinne on turvallista mennä!
Uudenvuodenlupauksia! Sopiihan niitä vielä esittää näin loppiaisen jälkeenkin? Piti eilen blogata, mutta en ehtinyt. Viime vuoden lupaukset sujuivat aika hyvin: en ostanut uutta materiaalia muuten kuin pakon edessä (en siis löytänyt varastostani, vaikka tiesin jotakin olevan, en jaksanut vaan kaivaa) ja Salainen Ystävä -kieltokin sujui aivan mallikkaasti koko kevään! Kirja-aiheiset lupaukset ovat pitäneet puoliksi: minä mitään listoja ole pitänyt! Nytkin 20 kirjaa odottaa, että pääsevät lukemiseni jälkeen taas maailmalle...
Olisko uusien lupauksien paikka, ihan vaikka jos ryhdistyisi?
Tällä hetkellä BC-kirjahylly näyttää tältä:
Tiedän, aika lohduton näky. Se on oikeasti riistäytynyt käsistä ihan sen vuoksi, että olen osallistunut kaikenmoisiin BC-tempauksiin ilman mitään ajatusta jälkiseuraamuksista. Siispä blogin reunaan ilmestyi virallinen rinki- ja sädelista, huomatkaa etten ole vielä tänä vuonna ilmoittautunut yhteenkään mukaan!
Käsityötarvikenurkka puolestaan näyttää joulusiivon jälkeen tältä:
Tarvitsisinko ehkä sen askarteluhuoneen? Tuolta aivan saletisti löytyy kaikkea mitä ikinä voin haaveillakaan tarvitsevani mihinkään käsitöihin liittyvässä, joten jos taas yrittäisi jättää kaiken ylimääräisen langan, kankaan ja muun hilavitkuttimen kauppaan. Tallinnan ostokset rajaan jälleen kerran tästä ulkopuolelle, joku takaportti täytyy olla!
Kesken jäi, ei voi edes väittää hyytyneensä kalkkiviivoille. Kyllä se vaan niin on, että meikätytön projekteille ei riitä aika edes aatosta aattoon! Kyjyilyt jäivät siis kesken. Kaikessa hiljaisuudessa olen kuitenkin pakertanut näitäkin eteenpäin saaden valmiiksi:
12) Nimiäismekko
Lanka: Novita Suvi (100% puuvilla) ja joku nimetön puuvillalanka, puikot 4,5
paino 557g
Helma tuntui vietävän pitkältä ja loppujen lopuksi päätin neuloa siihen kaikki 10 kerää Suvia ja katsoa sitten. Ohjeessa olisi vaadittu vielä 10 cm, mutta päätin että helma saa nyt riittää. Riitti se. Loppu olikin sitten nopeasti neulottu. Mutta mutta... Kylläpä oli Suvessa värivirheitä! Sinisiä pilkkuja! Ymmärrän kyllä että valkoisesta saadaan vieläkin valkoisempi kun siihen sekoitetaan hiven sinistä, mutta että ihan pilkkuja! 
Ärsyttävää! Toinen iso miinus paljastui pesun jälkeen. Suvi ei kuivu! Ei sitten millään! Roikkui pyykkinarulla 2 päivää, sitten silitettiin, vieläkin jäi kosteaksi! Aivan järkyttävä lanka! Onneksi se meni kaikki! Ja onneksi kyseessä ei ole mikään käyttövaate... mur! Helmaan ompelin vielä aidanauhaa, johon voi kirjailla lapsen nimen ja syntymäpäivän:
Sain valmiiksi myös:
17) Vihreät pyörylät
Lanka: uber-ohut virolainen villalanka, puikot 2,5
paino: 88g
Helpot neuloa ja valmista syntyi nopeasti ohuista puikoista huolimatta!
Pienemmät sopivat lasianalusiksi:
Ja isot mahtuvat isommankin lautasen alle:
Kaamosväsymyksen estoon värikäs neulomus on parasta lääkettä:
13) Lumi-huivi ohje täällä
Lanka: uber-ohut virolainen villalanka
paino: 56g
Kiva ja nopea neuloa, helppo ohje! Lämmin huivi! Kokoakin huiville tuli ruhtinaallisesti!
Kesken jäi paljon! Yritän kuitenkin saada nämä ex-Kyjyt, nykyiset Ufot edes joskus valmiiksi! 
Nyt kuitenkin toivotan kaikille rauhallista ja lämmintä joulunaikaa! 
Rentoutukaa, nautiskelkaa ja ehkä vähän vois tehdä käsitöitäkin!
Blogihiljaisuutta on kestänyt jo aivan liian pitkään! Mutta nyt kun joulu on jo aivan nurkan takana, on hyvä elvyttää blogikin uuteen laukkaan. Tällä viikolla mies haki Postista paketin, se oli Salaiselta Neuleystävältäni!
Paketin kätköistä paljastui jälleen kerran kaikkea ihanaa:
Kirjavaa villalankaa, en tiedä vielä malttaisiko tämän käyttää neuleeseen vaiko johonkin aivan muuhun. Täytyy ensin vain silitellä vyyhtiä ja kuunnella, josko se kertoisi vähän toiveistaan Lisäksi oli hauskat joulukynttilät ja herkkuosastoa edusti appelsiinilla maustettu valkoinen tee! Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, oli vielä joululahja!
Olenkohan ollut kiltti? Se paljastuu lauantaina!
Salaiseksi ystäväkseni paljastui siis Merru. Lämmin kiitos tästä syksystä! On ollut aivan ihanaa vastaanottaa pakettejasi, ne ovat sopineet minulle kuin nenä päähän! Rauhallista joulua Rovaniemelle!
Tänään postinjakaja rimputti ovikelloa, miehelle oli pakettia jos jonkinmoista ja minulle saapumisilmoitus! 
Jestas! Olin ihan unohtanut että pitäisi postiansa tarkkailla! Iltapäivän ulkoilulenkillä poikettiin Postissakin ja sain pakettini. Kotiin asti maltoin ennen kuin avasin:
Salainen Neuleystäväni oli muistanut taas ihanaisella paketilla! Ensinnäkin lanka; pehmoista alpakkalankaa. Ja juuri minun väriäni! En vielä tiedä mitä tästä tekisin, täytyy vähän tuumailla ja kaivella vaikkapa kasvivärjättyjä lankoja kaveriksi jos meinaan jotakin isompaa saada aikaiseksi! Jouluinen tee ainakin tuoksui hurmaavalta, huomenna taidan jo maistella sitä. Mukana oli myös tuikitarpeellinen heijastin, tosi hauska! Mulla on vain yksi heijastin talvitakissa roikkumassa, tämän saa vaikka laukkuun kiinni! Paketista löytyi myös kaunis muistikirja (näitä ei voi koskaan olla liikaa!), joka varmasti pääsee käyttöön viimeistään keväällä, niin raikkaan värinen se on! Kaiken kruununa oli jälleen kerran viekoitteleva kortti. Sopii näihin pimeisiin ja vilpakoihin iltoihin kuin nakutettu!
Kiitos Salainen Neuleystäväni, jälleen kerran aivan upea paketti! En malta odottaa joulukuun paljastusta!
Viime vuonna tähän aikaan oli jo lunta maassa. Täällä ei vielä ole ollut edes kunnollisia pakkasaamuja. Viimeinen syyskamman piikki on tässä:
Tässä vielä yhteenveto syksyn etenemisestä:
