Ikinuoren naisen elämää, johon kuuluvat tiivisti perhe, kissat, kirjat, käsityöt, liikunta ja laihdutus. Kaikkia osa-alueita mahtuu elämään enemmän tai vähemmän ja vaihtelevalla menestyksellä. Kaikki kuvat ovat ottamiani ellei toisin mainita ja niitä ei saa kopioida muualle. Kiitos!
Jo aikaa sitten sain John Ajvide Lindqvistin kirjan "Ystävät hämärän jälkeen". Takakannen mukaan kyseessä on kauhutarina ja itseni tuntien pelkäsin hieman, että nyt tuli vähän liian rajua soppaa meikätytölle. Joka tapauksessa otin kirjan lomamatkalle mukaan ottaakseni selvää, onko se oikeasti niin veretseisauttava kuin takakansi antaa ymmärtää. Voisihan sen aina jättää kesken.
Tykkäsin kirjasta aivan valtavasti. Päähenkilö on 12-vuotias Oskar, jota kiusataan koulussa. Hänen elämänsä kuitenkin muuttuu, kun naapuriin muuttaa Eli. Eli on kummallinen ja omalaatuinen tyttö, jolla tuntuu olevan outoja tapoja. Hän ei koskaan näyttäydy valoisaan aikaan, vaan Eli ja Oskar tapaavat aina hämärän laskeuduttua. Eli ei myöskään syö, hän haisee välillä kummalliselta ja hän ei koskaan astu huoneeseen erikseen kutsumatta. Oskar nousee kiusaajiaan vastaan Elin rohkaisemana ja lopulta huomaa olevansa rakastunut Eliin. Kaikki ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertaista, koska Eli on vampyyri.
En edes tiennyt kirjasta tehdyn myös elokuvan. Kun huomasin elokuvan alelaarissa, nappasin sen heti mukaani odotukset korkealla. Mutta olisihan se pitänyt arvata, elokuva ei koskaan ole yhtä hyvä kuin kirja, vaikka tässä tapauksessa täytyy mainita että ko. elokuva on kirjailijan itsensä käsikirjoittama. Ei elokuva kuitenkaan mikään järjetön pettymys ollut, arvostan enemmän alkuperäiskielellä tehtyjä elokuvia kuin Hollywoodiin väännettyä mössöä.
Elokuvan katsomisen jälkeen aloin pohtia, kuinka monta elokuvaa ovat olleet kirjan veroisia. Toisin sanoen, mistä kirjoista on tehty elokuva, joka kestää katsomisen useampaan kertaan samalla tavoin kuin kirja kestää lukemisen useampaan kertaan. Kovin montaa en muistini lokeroista löytänyt. Millennium -trilogia ruotsalaisena versiona on oikein hyvä, tuskin edes jaksan kiinnostua siitä Hollywood-versiosta. Eihän se mitenkään voi ylettää samalle tasolle! Myös Harry Potterit ovat olleet elokuvina ihan viihdyttäviä, tosin nämä viimeisimmät elokuvat ovat olleet jo sitä luokkaa, että täytyy lukea kirjat jotta voi ymmärtää tarinan kokonaan. Myös muutama yksittäinen elokuva on ollut mieleeni: Chocolat (Pieni suklaapuoti), John Grishamin kirjoihin perustuvat elokuvat (näissäkin pienimmät yksityiskohdat on elokuvasta jätetty pois ja välillä tarina ryöpsähtää kummallisesti eteenpäin ilman sen kummempia perusteluja), Juha Veijosen tähdittämät Vares-elokuvat...
Olenkin todennut, että kirjan lukemisen jälkeen elokuvaversion katsominen on enemmänkin höttöistä huvitusta, katson elokuvan jos se vastaan tulee, mutta harvemmin enää ryntään elokuvateatteriin asti katsomaan mitään. Niin se vaan on, oma mielikuvitus vaan vetää tätä naista enemmän puoleensa kuin toisen ihmisen näkemys tarinasta.
|
|
