Ikinuoren naisen elämää, johon kuuluvat tiivisti perhe, kissat, kirjat, käsityöt, liikunta ja laihdutus. Kaikkia osa-alueita mahtuu elämään enemmän tai vähemmän ja vaihtelevalla menestyksellä. Kaikki kuvat ovat ottamiani ellei toisin mainita ja niitä ei saa kopioida muualle. Kiitos!
En ole aikoihin kirjoitellut kirja-arvosteluja. Luen kyllä koko ajan, mutta yhtään säväyttävää, jakamisen arvoista kirjaa ei ole tänä kesänä tullut vastaan. Nyt on kuitenkin aivan pakko esitellä kirja, joka oli todella kaunista luettavaa:
Jodi Picoult on australialainen kirjailija, jonka tuotannosta muutama kirja on käännetty suomeksikin, mutta tämä on vielä kääntämättä. Picoultilla on omanlaisensa tyyli kirjoittaa, joka vie mukanansa ihan huomaamatta. Kirjoja ei millään malttaisi laskea käsistään, sillä henkilöhahmoihin uppoutuu niin syvälle.
Tämä kirja kertoo musiikkiterapeutti Zoesta, joka on aviomiehensä Maxin kanssa toivonut lasta jo monta vuotta. Erilaisten hedelmöityshoitojen ansiosta Zoe on viimein raskaana, mutta menettää lapsensa. Zoe murtuu täysin ja samalla päättyy avioliitto Maxin kanssa. Zoe ystävystyy työn kautta Vanessaan ja pian huomaa rakastavansa tätä enemmän kuin parasta ystävää. Kun uusi rakkaus kukoistaa, Zoe alkaa jälleen elätellä toiveita omasta lapsesta muistaen hedelmöityshoidoista jääneet jäädytetyt alkiot. Max on kuitenkin löytänyt elämälleen uuden suunnan tiukasti homovastaisesta seurakunnasta ja pian Zoen ja Maxin päätöstä syntymättömien lasten kohtalosta yrittävät tehdä myös muut tahot.
En muista milloin olisin eläytynyt kirjan päähenkilöihin niin syvästi että itkettää. Nyt eläydyin. Kirja on kaikessa rehellisyydessään koskettava olematta silti "kenenkään puolella". Niin kuin kannessakin sanotaan: "You can't choose who you love". Kirjassa on myös paljon oivalluksia, jotka pätevät varmasti myös täällä Suomessa. Tämä oli yksi suosikeistani:
"I remember my mother telling me that, when she was a little girl in Catholic school, the nuns used to hit her left hand every time she wrote with it. Nowadays, if a teacher did that, she'd probably be arrested for child abuse. The optimist in me wants to believe sexuality will eventually become like handwriting: there's no right way and wrong way to do it. We're all just wired differently.
It's also worth noting that, when you meet someone, you never bother to ask if he's right- or left-handed.
After all: Does it really matter to anyone other than the person holding the pen?"
Vielä lisää otetta kirjaan toi siihen tehty musiikki. Aivan oikein; kirjaan tehty musiikki! Kappaleet on säveltänyt Picoultin ystävä Ellen Wilber ja yhdessä he ovat tehneet sanoitukset.
|
|
Niin oli mulla muutakin asiaa..tarkkailkaa postianne!