Ikinuoren naisen elämää, johon kuuluvat tiivisti perhe, kissat, kirjat, käsityöt, liikunta ja laihdutus. Kaikkia osa-alueita mahtuu elämään enemmän tai vähemmän ja vaihtelevalla menestyksellä. Kaikki kuvat ovat ottamiani ellei toisin mainita ja niitä ei saa kopioida muualle. Kiitos!
Aivan lähellä Jyväskylää on Petäjäveden kunta, jossa sijaitsee vanha puukirkko. Se edustaa tyypillistä itäistä Skandinavian puuarkkitehtuuritraditiota ja siksi se lisättiinkin UNESCOn Maailmanperintöluetteloon vuonna 1994.
Kirkko rakennettiin vuosina 1763-1764. Vuonna 1821 kirkkoon liitettiin kellotorni. Kirkko jöi käytöstä vuonna 1879 kun Petäjäveden seurakunnan uusi kirkko valmistui keskustaajamaan. Vanha puukirkko kuitenkin säilyi alkuperäisenä sekä ulkoasultaan että sisustukseltaan.
Kirkon suunnitteli ja rakensi vesankalainen talonpoikainen kirkonrakentaja Jaakko Klemetinpoika Leppänen. Kirkosta tehtiin muodoltaan symmetrinen ristikirkko, jonka ristin molempien varsien pituus oli noin 17 metriä ja leveys noin 7 metriä. Vuonna 1821 kirkkoa hieman muokattiin ja samalla rakennettiin kellotorni. Kellotornin rakensi Jaakko Klemetinpojan pojanpoika Erkki Leppänen. Kellotorni yhdistettiin kirkon länsipäätyyn lyhyellä käytävällä.
Kirkon sisätilojen tunnelma on ainutlaatuinen. Käsin veistetyt hirsiseinät ja lattialankut ovat upeita, samoin hieman epäsäännillisesti asetellut penkkirivit.
Nykyään Petäjäveden vanha puukirkko on suosittu vihkikirkko ja siellä järjestetään myös jumalanpalveluksia ja muita hengellisiä tapahtumia.
Kesä on mitä parhainta aikaa kotimaanmatkailulle, varsinkin kun mukanamme oli pari ystävää Jenkeistä. Tuli siis loman aikana sivistyttyä kotimaan matkakohteiden suhteen muutenkin. Matkalla Itä-Suomeen poikkesimme Kouvolassa Verlan vanhassa pahvitehtaassa. Tehdas lakkautettiin vuonna 1964 ja UNESCOn Maailmanperintökohteeksi se lisättiin vuonna 1996.
Alunperin Verla oli puuhiomo, jonka Hugo Neuman perusti vuonna 1872. Hänellä ei kuitenkaan ollut varoja hiomon laajentamiseksi ja siksi hiomo jäi lyhytikäiseksi. Hiomotoiminta loppui vuonna 1876 kun hiomo paloi.
Kuusi vuotta myöhemmin paperimestarit Gottlieb Kreidl ja Louis Haenel perustivat Verlaan uuden, suuremman puuhiomon viipurilaisen liikemiehen, konsuli Wilhelm Dippellin kanssa. Tällöin hiomon yhteyteen perustettiin myös pahvitehdas.
Kun Wilhelm Dippell kuoli vuonna 1906 Verlasta tehtiin osakeyhtiö "A.B. Werla Träsliperi och Pappfabrik". Toiminta jatkui muuttumattomana aina vuoteen 1920 asti, jolloin tehtaan osti Kissakoski Ab, Hirvensalmella sijainnut puuhiomo ja pahvitehdas. Vain kaksi vuotta myöhemmin osakkeet siirtyivät Kymin Osakeyhtiölle (nykyisin UPM-Kymmene Oyj.) Tehtaan toiminta jatkui vielä yli 40 vuotta lähes entisellään, kuitenkin hiljaa hiipuen kun nuori työvoima ei ollut kiinnostunut tehtaassa työskentelemisestä. Monet tehdastyöläiset saivatkin olla töissä niin pitkään kuin halusivat. Verlan tehtaan toiminta päätettiin lopettaa vuonna 1952, mutta supistamisvaihetta kesti vuoteen 1964. Koneet pysäytettiin ja ovet suljettiin 18.7.1964.
Mitä sitten Verlassa valmistettiin? Sen päätuote oli valkoinen puupahvi, joka olikin oikein hyvälaatuista ja sitä myytiin kotimaan lisäksi Venäjälle, Keski-Eurooppaan ja Etelä-Amerikkaan. Pahvia käytettiin mm. kotelotehtaissa ja kirjansitomoissa. Verlassa valmistettiin lähes 2 000 tonnia pahvia joka vuosi, nykymittapuulla mitattuna iso paperitehdas tuottaa saman määrän vuorokaudessa.
Koska Verlassa käytettiin vanhoja koneita, se jättäytyi suosiolla maamme pientehtaiden joukkoon yrittämättä kilpailla modernien tehtaiden kanssa. Vuonna 1943 ja 1951 olivat kiireisiä, sillä molempina vuosina Verlassa tuotettiin lähes 2 900 tonnia pahvia. Verlan pahvi kulki tuotannon aikana kymmenien käsiparien kautta, mikä antoikin sille omanlaisensa käsityön leiman.
Verlan toimintaan ja pahvin tekoon voi tutustua tarkemmin nettisivuilla.
Niin tuttu paikka, mutta vasta nyt hoksasin että Tallinnan Vanha Kaupunki on myös UNESCOn Maailmanperintökohde. Tässä muutamia kuvia viime viikonlopun reissusta:
Tallinnan Vanha Kaupunki lisättiin UNESCOn Maailmanperintölistalle vuonna 1997. Sen keskiaikainen rakenne ja miljöö on säilynyt muuttumattomana aivan näihin päiviin asti kun muiden Pohjois-Euroopan maiden pääkaupunkien historia on muuttunut aikojen saatossa. Vanhaa Kaupunkia ympäröivät muurit ovat suojanneet sitä sodalta ja kivitalot ovat myös uhmanneet tulipaloja. Kaikki merkittävimmät keskiajalta periytyvät edustusrakennukset ja monet kaupunkilaisten sekä kauppiaiden asunnot ovat säilyneet muuttumattomina aitoja ja varastoja myöden. Tallinna oli myös merkittävä satama Itämeren alueella 1400 -luvun alusta 1500 -luvun puoliväliin asti.
Lisää kuvia Tallinnasta ja Vanhasta Kaupungista myös tässä postauksessa.
Mautiuksella lomaillessamme päätimme vierailla myös UNESCOn Maailmanperintökohteessa. Meillä on kummallinen päähänpinttymä vierailla eri perintökohteissa parhaamme mukaan, onhan se tietynlaista matkakohteen historiaan ja kulttuuriin tutustumista. Mauritiuksella on kaksi Maailmanperintökohdetta, joista toinen on Aapravasi Ghat. Se pääsi UNESCOn Maailmanperintökohdelistalle vuonna 2006.
Vuonna 1834 Britannian hallitus valitsi Mauritiuksen ensimmäiseksi kohteeksi, jossa kokeiltiin uutta tapaa toimia orjuuden lopettamiseksi. "The great experiment" korvasi orjat vapaaehtoisilla siirtotyöläisillä. Aapravasi Ghat toimi vastaanottokeskuksena, jonka kautta kulki n. 450 000 työläistä, pääosin Intiasta.Nämä siirtotyöläiset työskentelivät sokeriplantaaseilla tai jatkoivat matkaansa mm. Austraaliaan, Itä-Afrikkaan ja Karibialle. Hyvät tulokset Mauritiuksella takasivat käytännön laajenemisen myös muualle maailmaan.
Vastaanottokeskuksen tiloja, mm. toimisto, keittiö, lääkärin vastaanotto ja putka. Tähän päivään rakennuksista on säilynyt vain nämä byrokraattiset tilat, siirtotyöläisten varsinaiset asuintilat, kauppa yms. ovat jääneet uusien rakennuksien ja autoteiden alle.
Muistomerkki paikassa, jossa siirtotyöläiset astuivat Mauritiuksen maaperälle.
Kaivaus- ja kunnostustyöt jatkuvat yhä tänäpäivänäkin. Oppaamme osasi kertoa, että aivan vierailuamme edeltäneinä päivinä oli jälleen tehty uusia tärkeitä löydöksiä. Nykyään arvioidaan että n. 68 % mauritiuslaisista on näiden siirtotyöläisten jälkeläisiä.
