P1030056.jpg
Terveisiä Tukholmasta! :)

Lähdimme torstaina ja tällaisen auringonlaskun sain kuvattua laivan kannelta. Onneksi tummat pilvet eivät olleet myrskypilviä. Perjantaina saavuimme auringonpaisteen saattelemina sumuiseen Tukholmaan. Kiertelimme kaupungin keskustaa, mutta toivottuja käsityötarvikkeita ei mukaan tarttunut. Eräästä kaupasta mukaan kuitenkin tarttui aika ihanaa paksua villalankaa ja keltaista villaa. Langasta teen itselleni kaulahuivin, villasta tulee ainakin helmet ja korvakorut. Iltapäivällä laivamme lähti takaisin Helsinkiin ja lauantaina olimme kotona.

Matkan aikana huomasin aliarvioineeni Tukholman täysin. Vaikka vietimme monta tuntia kaupungilla, paljon jäi näkemättä. Jäimme haaveilemaan useamman päivän reissusta, jolloin ehtisimme käydä mielenkiintoisissa museoissa ja tutustua kaupunkiin enemmän :)