Olipas kerrassaan idearikas ja omaperäinen otsake! :) Pää lyö aivan tyhjää eikä ole mitenkään luova olo, joten parempi jättää sanaleikit jonnekin myöhempään ajankohtaan.

Vuosi vaihtui täälläkin, melko mitäänsanomattomissa merkeissä. Uuden vuoden juhlinta oli pitkälti samanlaista kuin ennenkin, välillä jopa niin pitkästyttävää, että ensi vuonna on parempi tehdä jotakin aivan uutta. Ystäväni kuitenkin soitti yömyöhällä (vai pitäisikö sanoa aamuaikaisella?) ja hänelläkin oli aivan samat fiilikset. Jälleen kerran muistin, miksi hän onkaan niin kallis ystävä minulle :)

Mutta yhdestä uuden vuoden perinteestä en luovu, nimittäin lupauksista.
1) Tyhjennän meidän kirjahyllyn käsitöistä. Kyllä, luitte oikein, säilytän keskeneräisiä käsitöitäni kirjahyllyssä lasiovien takana. Kätevää, kun perheen kissakin on kiinnostunut langoista ja muista... tosin hieman eri näkökulmasta! ;) Mutta on siis aika saada nekin jutut valmiiksi ja etsiä parempi käsityösäilö!
2) Siivoan molemmat käsityöarkkuni ja ihan oikeasti hankkiudun eroon sellaisista artikkeleista, joista en saa enää tehtyä mitään. Tai ainakin vien ullakolle sellaiset tarvikkeet, mitä en nyt heti tarvitse ja jotka voivat odottaa inspiraatiota vielä muutaman lisävuoden.
3) Aloitan joululahjojen teon ajoissa, mielellään melkein heti nyt. Viime jouluna kukaan läheisistäni ei saanut edes käsintehtyä korttia, lupaan tänä vuonna parantaa tapani ja olla parempi käsityöläinen.
4) Lisäksi olen päättänyt aloittaa paremman elämän, jälleen kerran. Kevään aikana "työpaikalle" avautuu kuntoklubi, jonne pyrin jäseneksi. Kuningasideani treenamisesta töiden jälkeen tai ennen töitä kaipaa toteutusta...

Katsotaan loppuvuodesta, miten on käynyt! :)