Pitkä prosessi aina nämä mun verhojen ompelemiset. Nyt kuitenkin vihdoinkin on valmiina keittiön verhot. Kankaan löysin Sokokselta, tosin se oli jo valmiiksi ommeltu kapan muotoon ja vaati siis purkamista. Käytin apuna Strömsön vauvanhuoneprojektin ohjeita, mutta silti vaan välillä tuntui ylivoimaiselta hommalta! Mutta sain kuin sainkin verhot valmiiksi juuri sopivasti ennen vapun juhlintaa. Kangasta jäi sen verran yli että saan siitä vielä pöytäliinaa ja pöytätabletteja. Milloin ne sitten valmistuvat jää nähtäväksi!

P1050118-1.jpg

Perjantaina oli postiluukusta tipahtanut saapumisilmoitus, lähettäjänä Salainen Neuleystävä. Ihan jännittää mitä ihanuuksia paketista tällä kertaa paljastuu! Jos olen onnekas, olen huomenna kotona ajoissa ja ehdin Postiin, muuten nouto jää tiistaille!