Tänään siivoilin viikonlopun sotkuja ja innostuin käymään läpi käsityölaatikoiden päälliset. Sieltä löytyi mm. tämä kaulaliina, jonka päätin olevan nyt ihan valmis:

P1020175.jpg

Lankana on Kauhavan Kangasaitan Milla-mohair, väri poltettu oranssi. Kaulaliina on neulottu ainaoikeaa leveyssuunnassa. Olin ajatellut pingottavani sen, mutta totesin sen ihan hyväksi noinkin. Mulla ei kuitenkaan ole koskaan intoa asetella ihan peruskaulaliinoja mitenkään erityisesti eteisen koreihin, eli pingotuksessa nähty vaiva valuisi niin kovin helposti hukkaan. Nakkasin sen vain naulakkoon venymään, saa painovoima tehdä tehtävänsä ja lisätä vähän pituutta ;)

Muita löydöksiäkin tuli vastaan; pitkät sukat jotka odottavat kuminauhaa varteen ja neulepusero, joka kaipaa viimeistelyä. Nämä eivät ole kovin pitkään marinoituneita, mutta olishan sitä kiva esitellä jotakin ihan valmiina! :)

Sitten päivän kierrätysoivallukseen. Tilaan muutaman kerran vuodessa kosmetiikkaa, oikein isot laatikolliset kaikkea mahdollista. Monesti paketin mukana tulee kaupanpäällisinä kaikenmoista roinaa, viimeksi tuli suihkugeeliä, mikä oli ihan jees, se menee kuitenkin käyttöön. Mutta valitettavan usein sieltä tulee ns. "Free Crap" -rojua, jonka nähdessäni ymmärrän vallan hyvin miksei kyseiset tuotteet ole menneet kaupaksi ja ovat päätyneet kylkiäisiksi :/ Tuolla käsityökasan päällä on viime joulusta asti killunut pesusieniä, jotka viskoin tänään kylmästi roskiin. Tuli kiire hakea ne takaisin, kun hoksasin,että niitä voi käyttää neulahuovutuksen alustoina! o_O Kerrankin mulla välähtää!