En ole koskaan oikein ymmärtänyt jouluverhojen päälle, olen aina ollut sitä mieltä että on kamala homma ruveta vaihtamaan verhoja jo muutenkin kiireisenä aikana ja sitten vaihtaa taas tavisverhot takaisin kun joulu on vietetty. Tänä syksynä kuitenkin havahduin kangaskaupassa, että nyt täytyy saada jouluverhot. Muutenhan meille ei voi juurikaan koristeita laittaa, eli jotenkin sitä joulua on saatava esiin. Eli ei siis muuta kuin jouluverhot ompelun alle! Tänään ne valmistuivat, juuri sopivasti ensimmäisen adventin viettoon.

Oikeastaan mulla ei ollut valmista ideaa kun tartuin ompelukoneeseen, ensin piti tehdä vain yksi kappa, mutta totesin leikanneeni aivan liian lyhyen pätkän kangasta jos meinaan rypytyksiä laittaa ja olisihan se näyttänyt vähän köyhältä. Ompelin sitten vielä toiseen reunaan pidemmän verhon, toiseen reunaan ei oikein voi laittaa mitään kun on aivan seinän vieressä. Eilen muuten syttyivät ikkunasta näkyvän Kulkurin kuusen valot, eli nyt on joulukuusikin meidän huushollissa valmiina!