Olen kaikessa hiljaisuudessa avannut uuden blogin: Crafts Freak. Se on portfolioni Kokeileva Käsityöilmaisu -kurssiin opistolla. Vielä siellä on aika hiljaista, mutta pyrin viikottain päivittämään sinne kurssimateriaalia ja muuta kurssiin liittyvää rekvisiittaa. Mutta tunnustetaan nyt heti alkuun, että olen pahasti jäljessä muistiinpanojen kirjoittamisessa. Eli vuodelle 2009 ilmestyy mystisiä kirjoituksia vielä. Päätin lisätä ne kurssilla käsitellyssä järjestyksessä, jotta jonakin päivänä pystyn löytämään jotakin järkevää portfoliosta. Mutta olkoon, nyt se on julkistettu, menkää kurkkimaan! Inspiraatiota saa nappailla mukaan niin paljon kuin ehtii, kuvat puolestaan ovat omiani ja toivon että niitä ei kopioda ilman lupaani! :) 

Rakkaudentäyteistä ja ylen onnellista ystävänpäivän iltaa kaikille, itse palaan nyt sohvalle purkamaan kahden viimeisen tunnin aikana virkkaamaani tohvelin pohjaa. Väärinhän se meni kun ei viitsinyt ottaa järkeä kauniiseen käteen, piti vaan taas höyrytä eteenpäin niin lujaa kuin koukusta pääsi.