Olen jo jokusen kuukauden vapautellut kirjoja maailmalle ja ajattelin kirjailla näitä vapautuksia myös tänne blogiin. Kirja-arvostelut ovat nyt vähän jääneet, pitäisi kuvata kaikki lukemani kirjat ennen arvosteluja... Ehkä jonakin kauniina päivänä Tänään kuitenkin suuntaan askeleeni Tampereen Pääkirjasto Metsoon tutustumaan erääseen näyttelyyn ja sen kunniaksi aion myös viedä yhden kirjan Kirjanvaihtohyllyyn. Tämän kirjan sain aikoinaan vaihtona Sonkulta, ja nyt on sen aika siirtyä eteenpäin.

Kirja kertoo nuoresta Lesleysta, joka asuu pikkukaupungissa vanhempiensa ja pikkusiskonsa kanssa. Äidin omalaatuiset tavat ja ajatukset ovat sekä perheen elo, että murhe. Äiti on joutunut kokemaan kovia sota-ajan Euroopassa, ja siitä jääneet jäljet vaikuttavat jokapäiväiseen elämään vielä vuosia myöhemminkin. Tämä Haydenin kirja ei ehkä ole niin pysäyttävä ja ajatuksia herättävä kuin myöhempi tuotanto, mutta oikein hyvää kirjaviihdettä kuitenkin.