Ainakin Puuhapajan Pirjoa kiinnosti aikaisemmin keväällä tekemäni liinan tekniikka. Siispä tein vielä muutaman pyöryläpampulan ja kuvasin tekovaiheet. Tämä on muuten aivan uskomattoman rentouttavaa ja mieltä rauhoittavaa touhua, suosittelen! Parhaimman lopputuloksen saa, kun ei suunnittele mitään etukäteen, antaa vaan koneen laulaa! 

Mitäs me nyt sitten tarvitaan herkkupampuloiden tekoon? Jonkinlaista häviävää tukimateriaalia (itse käytin tässä vedessä häviävää, mutta markkinoilta löytyy myös silittämällä häviävää. Myös solvy on hyvä, koska siitä näkee läpi), herkkuja, projektista riippuen pohjakankaan, ompelukoneen, ja lankaa.

Kuva 1. Piirretään haluttu malli häviävälle materiaalille. Muista käyttää kuivaa kynää (esim. lyijykynä, liitu), tussi ja muut "kosteat" kynät saavat materiaalin häviämään! Mallataan samalla taustakangas sopivan kokoiseksi, tässä käytin organzaa.

Kuva 2. Alimmaisena on häviävä, sitten varsinainen taustakangas, päällimmäisenä kaikenlaista herkkua; langanpätkiä, kangastilkkuja, muuta mukavaa ompelusta ja neulonnasta ylijäänyttä roskaa. Itse laitoin organzatilkkuja, kirjontalangan ja ompelulangan pätkiä, vähän jotakin oikein luksusvillalangan pätkiä, sifonkitilkkuja. Parhaita herkkuja olivat organzan ja sifongin rispaantuneet reunapalat! Halutessaan voi vielä laittaa päälle kankaan, mutta periaatteessa ei tarvitse. Mutta "vihoviimeiseksi" päälle laitetaan läpinäkyvää solvya. Läpinäkyvää siksi, että tietää missä mennään ja on helpompi tarkistaa että kaikki herkut on ommeltu paikalleen (jos siis herkkujen päälle ei tule kangasta).

Kuva 3. Jotta herkut pysyvät menossa mukana, kannattaa ommella reunat yhteen. Samalla voi tehdä pieniä kiemuroita, jolloin voidaan varmistaa herkkujen pysyvän omilla paikoillaan. Tämä on ihan fiksua jos työ jää kesken ja huushollissa asuu myös innokkaita tilkkuvarkaita...

Kuva 4. Tässä vaiheessa työ kannattaa kääntää siten, että häviävälle piirretty malli on helposti tulkittavissa. Aloitetaan ompelemalla ääriviivat, tässä tapauksessa ympyrät. Jos työ on tarkoitus leikata ääriviivojen mukaan, kannattaa ääriviivat ommella vähintään kolmeen kertaan siten, että ommel kulkee itsensä ylitse. Ei siis ole tarkoitus ommella juuri prikulleen samaan kohtaan vaan ompeleen kuuluu mutkitella itsensä ylitse. Siten syntyy tukeva reuna, joka pysyy kasassa ja pitää myös työn kasassa.

Kuva 5. Kun ääriviivat on ommeltu, voidaan keskittyä kiinnittämään herkkuja. Eli nyt vaan ommellaan sikin-sokin tai järjestelmällisemmin (ihan miten itselle sopii) ja varmistetaan että jokainen langanpätkä on kiinni. Projektin luonteesta riippuu, täytyykö jokainen herkku olla tukevasti omalla paikallaan vai saako jäädä esim. roikkuvia lankoja tai tilkkuja. Mitä tiheämpää ompelusta, sitä tiheämpi lopputulos. Häviävällä materiaalilla on siis mahdollista tehdä vaikka herkkää pitsiä, kunhan vain ommel sitoo itse itseänsä tarpeeksi!

Kuva 6. Kun sitovaa ommelta on tarpeeksi, voi kuvion leikata irti. Koska minulla on tarkoitus lisätä nämä pampulat aikaisemmin tekemääni liinaan, siksakkasin reunat. Tämä ei ole välttämätöntä, koska reunathan on jo ommeltu (kohta 3)! Ala- ja ylälankaa vaihtamalla saa muuten aika hauskoja efektejä, muista myös välillä ommella erivärisillä ala- ja ylälangalla!

Kuva 7. Kun ei enää huvita ommella, työ kastellaan (tai silitetään jos käytettiin silittämällä häviävää materiaalia). Näitä pampuloita sai hieroa ihan reippaasti, mutta jos lopputulos koostuu pelkästä langasta (esim. pitsi), kannattaa työ ensin asetella vaikkapa vaahtomuovipalan päälle, jotta se pysyy kauniisti kuosissaan. Juoksevan veden alla olen saanut nopeimmin häviävät pois.

Häviävä materiaali on mahdollista pestä kokonaan pois, tai jättää sitä hieman jäljelle, jolloin se toimii ikään kuin liimana jättäen työn tönköksi. Toki myös käytetyt materiaalit sanelevat millainen lopputulos on; tiheään ommeltu villakangas on tönkömpi kuin harvakseltaan yhteen ommellut pehmeät neulelangat. Häviävän kanssa leikkiessä vain mielikuvitus on rajana!