Nimittäin kirjoittaa raporttia muutaman viikon takaisista tapahtumista. Tiedätte kyllä mistä tapahtumasta. Messuista. Olen tässä lähes viikon verran yrittänyt selättää flunssaa. Eilen pidin jopa sairaslomaa kun ääni ei lähtenyt kuin raakkumalla ja pihisemällä. Eipä olisi tästä tädistä ollut asiakaspalveluun, eikä olisi kyllä vieläkään. Mies kuitenkin lähti reissuillensa ja minä saan olla yksin kotona ja ennen kaikkea ei tarvitse puhua kenellekään. Kun pitää elukatkin tyytyväisinä, ei tarvitse niitäkään komentaa. Ihan kuin ne minua kuuntelisivat ja uskoisivat, mutta periaatteesta tässä onkin nyt kysymys! Mutta niihin messuihin...

Ensimmäistä kertaa menin messuille perjantaina. En tiennyt mitä odottaa, koska tiesin että siellä on varmasti paljon alan opiskelijoita ja käsityöalan ammattilaisia, mutta niin vaan singahdin lipullani jonon ohi heti ovien auettua. Tänä vuonna jopa menin messuille bussilla. Olen joka vuosi ajatellut bussilla menemisen olevan järkyttävän vaikeaa ja aikaa vievää ja ikävystyttävää, joten bussimatka Tampereen linja-autoasemalta Pirkkahalliin olikin iloinen yllätys. Ensinnäkin bussi oli aivan täynnä. Siis aivan täynnä. Istumapaikat olivat täynnä ja käytäväkin niin täynnä että jäin kuskin viereen aivan oven eteen. Mutta kukaan ei ollut kärttyisellä tuulella ja kaikki hymyilivät! Bussimatka taittui nopeasti ja ketterästi ja hirmuisena bonuksena todettakoon että bussilipullani pääsee siitä Tampereen ja Pirkkalan rajan yli ilman lisämaksua! Jes!

Ihmisiä messuilla riitti, kuten aina. Ei siltä ruuhkalta voi välttyä vaikka mihin aikaan menisi ja minä päivänä tahansa. Mutta kun on koko päivä aikaa, kyllä siellä jaksaa kierrellä. Kiertelyssäni olin täsmällinen, menin jokaisen käytävän läpi ja silmäsin kaikki kojut. Todellakaan joka kojulle en pysähtynyt, vain mielenkiintoisimmille.

Messuilla oli mm. Anu Pellisen kortteja, ihanan värikkäitä koruja mm. kierrätystavaroista, kauniita hopeakoruja, lähes unenomaisia, mutta ah niin värikkäitä vaatteita ja koruja, hellyyttävän ihania lasikoruja ja -esineitä, useasti aikaisemminkin ihastelemiani keijuja ja haltijoita, kauniita ja persoonallisia vaatteita, vanhoista ruokailuvälineistä tehtyjä koruja, huovutettua taidetta...

No mitä sitten minun käsiini tarttui? Ensinnäkin tämä:

Se on Tolvana. Meidän perheessämme se tasapainottaa tolvanuutta ja olenkin huomannut että Annin tolvanuuskohtaukset ovat hieman rajoittuneet.

Kirjojakin ostin. Tänä vuonna selvästikin vetosivat epäkypsät monsterikirjat enemmän kuin inspiraatiota ja kauniita kuvia sisältävät kirjat. Ostin sentään yhden korukirjan, että muutama aikuispiste siitä.