Ihan ensimmäinen ammattihaave, jonka muistan, oli laivan kapteeni. Haaveeni kuitenkin lytättiin jo ennen kuin ehdin siitä kunnolla edes haaveilla; minulla on ollut silmälasit jo pikkutytöstä lähtien ja siihen aikaan kapteeneilla ei saanut olla silmälaseja.
No ei tullut, ainakaan vielä. Jos lähtisin uudelleenkouluttautumaan, varmaan painelisin Rauman Merenkulkuoppilaitokseen.
Juuri sitä mitä nyt teen.
Teen, mutta tietysti pieniä vivahde-eroja on aina olemassa.
Ehdoton elämänmyönteisyys, ei enempää eikä vähempää. En suostu rypemään itsesäälissä, surkuttelemaan, sitkuttelemaan, mutkuttelemaan, jossittelemaan. Olen ehdottomasti nytku-ihminen, joka pelaa niillä korteilla jotka on käteensä saanut. Toki välillä tulee tehtyä virheitä, mutta mitä niitä suremaan kun ei ole aikakonetta?
Keltainen kukkamekko, rakastin sitä yli kaiken kun olin pikkutyttö. En olisi millään halunnut luopua siitä, vaikka se väistämättä jäi pieneksi. Suunnittelin vakaasti säästäväni sen omille lapsilleni (hämmentävää ajattelua alle kouluikäiseltä?)! En tiedä mitä mekolle tapahtui.
Ompelukone! Nyt kun mulla vihdoin on rakas Husku, en luovu siitä!
Kyllä näistä valitsen puikon, koska sillä saan ehdottomasti parhaimman lopputuloksen aikaiseksi. Mutta myös puikon kanssa pidätän oikeuden taiteelliseen näkemykseen!
En pysty nimeämään oikein ketään yksittäistä henkilöä. Joku inspiroi minua valtavasti taiteellisesti, toinen taas uransa puolesta, kolmas lapsenkasvatuksen näkökulmasta, ja niin edelleen ja niin edelleen.
Näitäkin on paljon; riippuu mitä näkökulmaa tarkasellaan...
Pienistä asioista nauttimista.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.